rikkana rokassa.

en ole itkenyt varmaan puoleen vuoteen, ja eihän se silloinkaan ollut muuta kuin tätä
parin tuherruksen tekemistä. on se että, henki on seisahtunut. on vielä pari viikkoa aikaa
kirjoittaa täällä, missään. sitten matka kotiin ja yksinäisyyteen ja takaisin sinne mihin
en tunne halua palata. kaikki on mennyt pieleen unelmista joita tavoittelin. parisuhteet, koulunkäynti.
syitä on monta ja seuraamuksia tulevaisuuden verran. jotenkin ne pitää tietenkin kantaa.
tietenkin pitää ryhdistäytyä ja katsoa luottavaisin mielin jonnekin tulevaan, kuten aina.
mitään siellä ei ole mutta sinne on mentävä samojen harhakuvitelmien parissa.

antakaa minun olla edes oikeassa siinä että elämäni on päin helvettiä.
älkää kieltäkö sitä minulta enää. pitääkö minun antaa teille silmäni, ja käteni ja sydämeni
nähdäksenne ja kokeaksenne päiväni, koska sanat eivät koskaan riitä.
olen lasin ja ikkunan ja muurin takana, päivistä ja kuukausista ja vuosista toiseen.
se ei vain muutu.
uskokaa minua myös siinä että olen ollut naiivin luottavainen, joskus en ole tahtonutkaan muuta
kuin heittäytyä, uskoa, luottaa, olla onnellinen. mutta karvaasti olen kokenut sen miten elämä ei ole muuta kuin tulisen kitkerää sitruunaa.

ei se ole reilua. ei lainkaan. se on kovaa ja kylmää ja etäistä.
mihin mennä?
väsyttää jauhaa tällaistakin, väsyttää puhuminen jota olen tehnyt vuosia kenenkään kuulematta.
vaikka toisin sanat heidän eteensä, vaikka hyväilisin jokaista kohtaa kehostaan...

ei... ei ei ei. se on mysteeriä kaikki. tuskaista ja välttämätöntä mysteeriä niin kauan kuin hengitän.

sanovat minua rohkeaksi jotkut. joskus sanoivat.
aina he menevät pois kuitenkin. tämä ajatus on mielessäni vahvana.
he ovat menneet pois. lähelläni ei ole ketään. 
minä olen mennyt pois. jättänyt jokaisen.
miten voi liikkua jos on paikallaan?
miten voi olla eloton jos on elossa?
se ajatus on absurdi, kai mahdoton, mutta se tuntuu todelta..

sanoivat kerran myös että ansaitsen rakkautta.
että olen hyvä ihminen.
niin he aina sanovat.

ristus että on vaikea olla katkeroitumatta kun sitä miettii.
en minä elä muuta kuin sitä varten mitä teen. tavalla tai toisella siihen on palattava.
eikä minua voi ymmärtää moni.
tuskin kukaan tätä lukevista harvoista, ei kenestäkään. olkoon niin.
ääntänne en kuule.

äiti sanoi että olen tähdenlento. äiti huusi sitä humalassa pitkään yöhön
ja minä koetin tukkia korvat, mennä piiloon tyynyn alle enkä voinut
ja silloin minä itkin vahvasti ja kovasti mutten enää sen jälkeen.
olin astunut maailmaan.