muistelen ja se suudelma jonka sain oli hyvä. se ei johtanut mihinkään.
ei tarvinnut ajatella pitemmälle, ei tarvinnut pelätä että asiat päättyvät.
se oli alku ja loppu samaan aikaan.
hyvä niin. onneksi tein sen matkan silloin. nyt on rauhallisempi pohtia
oman elämänsä kipeyttä.

ehkäpä jään sivujuonteeksi elämän antologioissa.
niin useimmat.

on jähmettynyt. koulu ei viihdytä.
tutkin internetissä dead raven choiria ja sisällä kuohui.
joskus musiikki sykähdyttää vieläkin.
mania yrittää kai.

eräs vastasi sähköpostiin, se lohdutti jotenkin.
vastasin kuin voin. oli parempi olla rehellinen tällä kertaa.
ei ne jää kuitenkaan.
tämä on pohjoista.
kummaa miten täällä asiat tapahtuvat kuin luonnon tahdolla.

tahtoisin palata takaisin hautaan.
ei minun kuulu olla. kaikki ovat vanhoja tai liian nuoria,
tietämättömiä tai kaukaisia. minä en. olen olemassa liian vahvasti.
on sama mitä kirjoittaa, vain typerykset uskovat ja seuraavat näitä sanoja.

ei minua kuulu ymmärtää. paras olisi hiljaisuus ja tietämättömyys.
tietohan minutkin on kironnut kuolemaan.
mutta viinaan en koske eläissäni. voi tuhoutua muutenkin.

huono päivä. aulassa istuessani pari tyttöä katseli ivallisesti.
puhuivat jotain kun katsoivat. huomasin että minusta.
olin vain ja istuin. sekin riittää jo ihmisille.
sietämätöntä minulle. minulle ei enää riitä tämä kaikki.
tahdon antaa kaiken pois.

itkettää melkein taas. itken typerille asioille.
tämä elämäntilanne ei itketä, se on vain raskas ja turta,
mutta sentimentaalinen, kovin kovin tyhjä musiikki liikuttaa.
näin kiroan rakkaat asiat.
yksi merkki siitä miten kieroutunut olen.
yksi merkki siitä että asiat ovat taas ennallaan.

kaksi viikkoa, onko sitäkään. olen lopussa taas.
tämä ei eläissäni muutu, että täytyy tehdä vaikka kiroaakin samalla tekemänsä.
voimat loppuvat tällaisessa pyörrytyksessä. en jaksa edes kauppaan.
sama maatua sängyssä lopun aikaa. ei ketään tule kuitenkaan.

olinko minä muka arvokas? missä se näkyy?
havaitsen vain suljettuja ovia ja kaukaisia ihmisiä.
sanatkin muuttuvat tyhjiksi. keho kuihtuu ja henki.

"arvokkainta olitkin sinä, rakkaani, jota en koskaan tuntenut."